Saturday, August 28, 2010

Kokeilu on kaiken pahan alku















Tänään ajattelin käydä varaamassa polkupyörälle huollon pidemmän kaavan mukaan samalla ulkoiluttaen kameraa hiukan, tai sitten olin ulkoiluttamassa kameraa ja poikkesin varaamaan ajan lyhyemmän kaavan mukaan.
Ajattelin että voisin kävellä kotiin, jos joutuisin jättämään pyörän heti huoltoon mutta lokakuun ensimmäinen päiväkin kyllä käy, saanpa sitten pyörän äärimmilleen viritettynä tulevan talven nietoksiin ja koitoksiin.
Odotellessa voi vaikka leikkiä uudella Aperture 3:n HDR -presetillä.














Ovathan nämä kyllä hieman lievästi sanottuna epäluonnollisia ja ylidramaattisia, kuten suurin osa HDR -kuvista tuppaa olemaan.
Mukavasti kuitenkin säväyttävät aamuista harmautta, mistä tulee mieleen se eräskin kuva kun kerran lähetin johonkin valokuvayhteisöön. Ensimmäinen kommentti oli, että kuvassa voisi olla vahvemmat sävyt, kirkkaammat värit, paksummat pohkeet... ja vaikka mitä.
Kieltämättä kuva näytti harmaalta hiirulaiselta ylisävytettyjen HDR -kuvien seurassa ja olin vielä tasoittanut sävyjä ja poistanut liian jyrkkiä kontrasteja saadakseni kuvaan saman tunnelman miltä kohde kuvaustilanteessa näytti.
Voi minua.

No comments:

Post a Comment