Saturday, August 30, 2008

Kitara soi, surua soi, niin hiljaa


Katsellessani heinäkuussa Iron Maidenin keikkaa televisiosta, tuli taas mieleen kuinka miehet osaavat vanheta arvokkaasti.
Kaksoisleuat tutisivat ja ellit hytkyivät Running Freen tahdissa myös kotikatsomoissa.
Onneksi on jotain mihin naiset eivät kykene.
Hendrixkin soittaisi tänä päivänä kitaraa tekohampaat lonksuen, ellei olisi tukehtunut aamiaiseensa. Tai jotain.
Siispä riensin etsimään ensimmäistä kitaraani, josko tuo olisi tallessa. Siellähän se oli minne se oli joskus jätetty, kaapin päällä pölyssä ja unohduksen puoliunessa.
Eihän tuossa ole kuin neljä kieltä, venäläinen tekele, liekö kitara ensinkään.
Mikä lie viulu tai banjo.
Pappa sen kulkukauppiaalta aikoinaan osti, leikkasi puukolla muovipullosta plektrantapaisen, löi sen minulle kouraan ja sanoi: Soita Shadows!
Ja kyllä mie soitinki! Juoksin ja soitin!
Vein soitinvanhuksen arvoiselleen paikalle halkopinoon ja ripustin sen jopa rienaavasti kelon karahkaan roikkumaan kuvausta varten.
Allegoriaa kerrakseen kun ei suurempaa gloriaa tullut.
Hendrix poltti kitaransa, minä hirtin.

Noh, kitaraa ei vahingoitettu kuvauksissa.
Vein sen takaisin unohduksen hautuumaalle missä se on viime vuosikymmenensä viettänyt.

Wednesday, August 27, 2008

Valokuva saa siivet selkään

Tänä kesänä yritin epätoivoisesti saada valokuvan vesilinnusta joka ei pakenisi minua. Mitä sain ? Telkän pyrstökuvia. Hienoja kuvia pakenevista kuikista. Onko se edes sana? Kuikka kuikista?
Tulee mieleen Shakespeare.
Valtakunta ties mistä..
Näinhän minä enkelinkin ajavan ohi polkupyörällään, mutta eikö tuo juutas mennyt kirkuen pakoon, joten taas sain vain kuvan pakenevasta tirpasta.
Lähijärvi oli pullollaan kelluvia, uivia, pesiviä ja noh, polkupyöräileviä tipuja, mutta se on salaisuus.
En halua kaupunkilaisten Luonto-Liittolaisten edes haistavan kyseistä lintujen pesimäaluetta.
Menisivät sinne kuitenkin joukkoryminällä ja suojelisivat sen kuoliaaksi.
Antaa tirppojen lillua rauhassa kotivesissään.
Pysyköön luonnonsuojelijat kaupungeissaan ja annetaan luonnon olla luonto, eikä mikään esineellistetty fantasia kieroontuneesta tasa-arvontunteesta, jolla jotkut elämästän erkaantuneet ihmiset täyttävät päivänsä ja itsetuntonsa.
Nih.
Potut pottuina.

Monday, August 25, 2008

Antropologia syö lapsiaan

Miten ihmiset ennen tyydyttivät tarpeensa, kuten kakkasivat ja sillä lailla, keskenään?
Vastaus on kakkahuussi, mikä on nykyajan nuorisosta omituista, paskovathan he nykyään minne sattuvat ja huutavat suorittaessaan, joten mitä he ymmärtäisivät esi-isistään jotka kasautuivat jopa jonoihin harrastaen mitä monimuotoisimpia aktioita huusseissa, jotka osaltaan vaikuttavat ilmaston lämpenemiseen, mutta kuitenkin pitivät kadut käveltävässä kunnossa.
Toista on nyt.
Kärpäset ovat kuolleet ja kukaan ei pidä huolta ympäristöstään.
Ja pakko on paskoa, edelleen.

Saturday, August 23, 2008

Ötökät valtaavat vallihaudat

Jep. Näitä riittää.
Viattoman näköinen pörriäinen onkin aika batman tarkemmin katsottuna.
Aivan sama minkä värinen, kunhan se on musta, olematta mitenkään rasistinen.
Enpä haluaisi olla pienempi hippiäinen kohdatessani tämän.
Vaikka voihan tämä olla kilttikin.
Ei nyt sentään, syö tai tule syödyksi. Miksi hyönteiset muka eroaisivat ihmisistä?
Samanlaisia surraajia olemme kaikki tämän planeetan pinnalla.
"Mittaamattomassa avaruudessa lukemattomia valaisevia palloja, joista jokaista kiertää tusina pienempää lainavaloista palloa, uumenissaan kuumaa, mutta ympärillään jähmettynyt kylmä kuori, jonka homepeite synnyttää eläviä ja tiedostavia olentoja - siinä empiirinen totuus, todellisuus, maailma."
Näin Arthur Schopenhauer aloittaa "Pessimistin elämänviisaus" -kirjansa.
Loppu onkin aika silkoa.

Friday, August 22, 2008

Taimi tavoittelee taivaita

Puun tehtävähän on kasvaa pituutta ja tulla isoksi ja paksuksi, mutta tämä yksilö on päättänyt pitkittää elämäänsä oikein kunnolla.
Liekö haaveillut pienenä purjelaivan mastona olemisesta.
Pientä keloutumista on havaittavissa ja tästä taitaakin tulla aika tolppa, jos saa rauhassa törröttää seuraavat 500 vuotta ilman luonnonsuojelijoita ja muita kaupunkilaisia huolehtijoita.
Siinäpä öttiäisille purtavaa kerrakseen.
Ja vielä omassa mettässä.
Anyways: Kelo is a dead tree, that we have here all around our precious forests that some nature friends want to preserve untill they make all the forests as a museum.
A living dead museum.
Ja sama kieleksi. Samma på finska.
Aika tukki puuksi, kuitenkin.

Tuesday, August 19, 2008

Ohikiitävä hetki jähmettyy

Madot ja muut toukat ovat turhan liikkuvaisia, jotta niistä saisi terävän kuvan käsivaralta kuvatessa. Yllättäen kärpäset, nuo tunkioidemme iloiset pörrääjät jaksavat poseerata kieli pitkänä aina kun näkevät kameran.
Tämäkin otus suorastaan keimaili kameralle.
Aika linssilude kärpäseksi.

Saturday, August 16, 2008

Loma, tuo illuusio vapaudesta

Ötököistä ei pääse eroon kesälläkään, sanoi satiainen ja raapi itseään.
Tässäpä näin loman loppuessa ja työputken häämöttäessä kimara lutikoita. siipeilijöitä ja muita rottia ja työmuurahaisia.

Kiipijä, eli "social climber" on tuttu siipiveikko työpaikoilla varsinkin kesäisisin kun työnantaja tarvitsee jonkun lahjattoman pätemään sijastaan lomansa ajaksi.
Säilyttää nokkavuutensa noin kuukauden ennen lakastumistaan.


Kärsäkäs ilmaantuu työpaikoille uteliaana yleensä elokuun lopulla. Terhakan ja kaikkitietävän luonteensa takia moinen öttiäinen tunkee nenänsä joka paikkaan hamuten muiden lomakokemuksia.
Sosiaalinen ja rasittava pörriäinen.


Kotka.
Näkee kenen loma on mennyt mököttäessä.
Tarkkailee ympäristöään herkeämättä.
Kateellinen rusketuksesta tai sen puutteesta.
Muutenkin arvaamattoman selvänäköinen.
Rautasilmä.


Terävin Synkooppi.
Palaa töihin energisenä ja säkenöivänä.
Jos Jumala työmiestä armahtaa, niin Synkooppi on saanut olla kvartaalitalouden ulottumattomissa koko lomansa ajan ja jaksaa heti ensimmäisenä työpäivänään tempaista koko henkilökunnan visioidensa vietäväksi.
Sellaisia ovat ötökät.

Friday, August 08, 2008

Otukat tallaavat suoperäistä metsää


Oli tuossa joku marjamies tai -nainen nähnyt karhun noin kilometrin päässä tallustelemassa. Tiedä häntä. Saattoihan tuo olla soopeli tai muu mäyrä.
Naurattaa tuollaiset karhut. Tosi otukat ovat pieniä ja niitä on joka paikassa.
Ei tässä yksi karhu paljon hätkäytä, kun suu on täynnä surviaisia ja muita pörriäisiä joka henkäyksellä.
Enemmän tässä nielee itikoita kuin karhuja.
Näin on.

Thursday, August 07, 2008

Äiti, tuo öttiäinen mua mulkoilee

Viime aikoina on tullut tunne, että jokin tarkkailee minua. En ole vielä siirtynyt foliohattuihin enkä muihin härpäkkeisiin, vaan otin Raynoxin ja ryhdyin tutkimaan ympäröivää maastoa.
Siellähän se mulkoili, alle senttinen kärpänen, vai mikä lie paarma.
Siinäpä tihrustat.