Friday, December 31, 2010

Luku on sinänsä


Huomasin tässä, että isäni on yli puolen vuoden aikana julkaissut vähintään yhden kuvan päivässä blogissaan.
Itse en ole saanut aikaan paljoakaan.
Siksi minun on parempi katsoa kuin katua.
Siispä tässä Ursininkatua.


Oloni on kuin lumeenhautautunut Jopo.
Aina ei vain löydä voimaa ylösnousemiseen.

Saturday, November 27, 2010

Puhelin korvaavana elementtinä



Käveleskelylenkin pikaotoksia iPhonella ja Instagram -sovelluksella.
Eipä tässä viitsi enää kaivaa edes kameraa esille, kun homma toimii puhelimellakin.
Itse asiassa takin avaaminen ja pokkarin kaivaminen povitaskusta ei viimassa houkutellut.
Laiska mikä laiska.

Saturday, November 13, 2010

Tyhjyys ammottaa terasseilla

Ei paljon huvita istua sateella terassilla olutta särpimässä, ei.
Sisällä on lämpimämpi, mikä onkin melkein suomenkielen kauneimpia sanoja.
Kiva tuossa olisi kuitenkin istua nautiskellen kuumaa teetä pikkupakkasessa muina kaupunkilaisina, katsellen samalla aurajoessa killuvia sorsia ja muita härpäkkeitä lämpimään vilttiin kietoutuneena.

Saturday, October 30, 2010

Synkkyys kellistää olon

Tänään oli mahdollisimman synkkä ja syksyinen päivä. Harmausaste oli aika lähellä keskiharmaata.
Onneksi Turkuun on saatu laivanraato, joka edustaa kuulemma kaikkea turkulaisuutta mutterinvalamisen ihanuudesta aina merenkäynnin surullisenkuuluisaan ties mihin suuruuteen.
Ruma se ainakin on. Itärannalla naapuritalon alakerroksen asukkaat, joille asunto myytiin sikakallilla Aurajokinäköalalla ovat ainakin innoissaan.
Mukava siinä latkia lattea aamutuimaan parvekkeella, kun muutaman metrin päässä on keltainen seinäke.
Siitäs saivat.
Rantamaisema on monien pettymysten summa.
Olisihan siihen voinut tulla Finnjet.

Saturday, October 23, 2010

Maalikylässä töhritään seiniä



Suurin osa seiniintöhrijöistä on lahjattomia suttaajia.
Joskus löytyy helmiä.
Ei se sudin koko, vaan miten sitä käytetään.

Friday, October 22, 2010

"nauru on epäsäännöllistä hengitystä"

Otsikko viittaa Kari Aronpuron "Aperitiff - avoin kaupunki" -teokseen ja surullisenkuuluisan Tauno Salmen tuntikirjaan. Ainoa runokirja jonka olen muuten lukenut, jos mukaan ei lasketa Homerosta eikä muita lasten lallatuksia. 
Siltikään en ole kallella kypärin, vaikka runojen lukeminen onkin homojen hommaa.
Homeroksen Ilias ja Odysseia ovat Otto Mannisen suomennoksina varsin virkistävää aivovoimistelua.

Jotkut pitävät Pentti Saarikosken versiota Odysseiasta nykyaikaisemmalta.
Minusta klassikoiden ei pidä "svengata".
Klassikot ovat klassikoita. 
Kohta joku puupää kääntää Volter Kilven nykysuomelle ja ymmärrettävään muotoon vaikka Kilven kieli on hienointa kielen kääntelyä poskipäissä mitä maa kantaa.
Siksi minulla on yksi kappale Kilven Alastalon salista mökillä taskupainoksena, jos suurempi hätä iskee.
Saarikosken suomentama James Joycen Odysseus on kuitenkin kirja joka tulee luettua aina uudestaan ja uudestaan.
Jokakesäiseen tapaan lukaisen mökillä myös edellä mainitun Alastalon salissa -vihkosen sadepäivien ratoksi.
Runoja en Kari Aronpuron lukuunottamatta ymmärrä.
Robert Musilmainen mies vailla ominaisuuksia on enemmän minua.
Ohuet kirjat ovat kuin sanojen lepatus tuulessa.
Sivuja pittää olla.

Saturday, October 16, 2010

Nainen kuin takiainen














Takiainen, tuo peltojemme suurisuu.
Kukallaan hurmaa, muttaa piikeillään sukua jatkaa.
Tyypillinen nainen.

Friday, October 15, 2010

Sävyt syvenevät, karavaanit haukkuvia koiria














Tuli hommattua kokeiluversio HDR -softasta.
Ylempi kuva on suoraan kamerasta.
Alempi suoraan helvetistä:














Vielä on 13 päivää aikaa päättää rupeanko tekemään kuvia, joita on kiva esitellä ihastuksesta henkeään haukkoville kanssakuvaajille vai jatkanko ei-niin-muodikasta normaalisävyelämää.
Totuuden nimissä on kuitenkin sanottava, että alempi kuva on muokattu ohjelman jonkun esiasetuksen kanssa ilman aivoja.
*klik*
Kohtuullisen mukava leikkikalu, tarvinneeko moista kuitenkaan koskaan, se on eri asia.
Leluja pittää silti olla.

Friday, October 08, 2010

Ruska, tuo jokasyksyinen tuska

Ruskainen retkeni jatkui Aurajoen rantaa pitkin ja poikin.
Tuomiolan kirkko on nähnyt ruskan jos toisenkin, silti se siinä jököttää muina dildoina haudanvakavana vaieten kuin muuri.

Lehdet kohtaavat vetisen lopun roikuttuaan ensin löysässä hirressä koko kesän.
Kalanruoaksi joutuvat.

Puistattava näkymä Aurajoen rannalta.
Puut huutavat äänettöminä hitaan kuoleman kourissa.
Kuolonkorina ei tavoita ihmiskorvaa.
Kasvissyönti on eettisesti epäilyttävää, kuollut sika on sentään kuollut liha.
Porkkanoillakin on tunteet.

Saturday, October 02, 2010

Ruskan puute on uskon asia

Tänään päätin isäukon kuvien innoittamana lähteä ruskaretkelle Turkuun etsimään syksyn räiskäleitä ja muita vuodenajan värejä luonnosta.
Ennen varsinaista luonto-osuutta eksyin Vanhan suurtorin väri-iloitteluuun.

Värillä on väliä


Luontokappale oli myös innoissaan värikirjon punaisuudesta.

Kupit nurin, sanoisin.
Eikä tässä vielä kaikki. 
Matka jatkui vielä yläjuoksulle, mutta siitä lisää joku toinen päivä.
Pysykää pystys!

Friday, September 24, 2010

Lukoissa on makueroja.














Möksöttää kuin entinenkin postimestari.
Mummolasta se on.
Mummot ovat menneet, mutta mummola on mummola.
Lukotkin ovat entisestä Länsi-Saksasta.
Lukko on kukko.

Saturday, September 18, 2010

Kukerrus kuuluu kaukaa metsästä














Turussa ei ole ruskaa.
Lehdet jököttävät puissa vihreinä, kunnes lumi peittää ne tai syysmyrsky heilauttaa ne vuorten taa.
Jotkut etelän puut punastuvat syksyisin, mutta aika hailakkaa on väri-ilottelu täällä periferiassa verrattuna pohjoisen luontoon.
Mutta on täällä onneksi homeisia teollisuushalleja jotka kukertavat joskus kaikissa ruskan väreissä.














Ruoste on ruskan nimi.

Friday, September 17, 2010

Menestys tekee Matistakin tepposet



Kastematojen sukupuolielämäkin on mielenkiintoisempaa kuin Turun polvihousujen menestys jääkiekossa.
Mukavaa on kuitenkin nähdä, että Varvintorille rakennetaan kovaa vauhtia Tepsille uutta ympärivuotista jäätilaa.
Rahassa 100 000 euroa on pieni hinta tulevalle kulttuuripääkaupungille näinä vaikeina aikoina sirkushuveihin verrattuna, kun samaan aikaan kaupungissa lopetetaan kirjastoja ja muita kulttuuritiloja, että saataisiin "poika" kotiin ainakin kerran vuosikymmenessä.
Onhan tuo kyllä kieltämättä hauska maatumaton muoviläpyskä  ja vielä keskellä tyhjää tilaa kuin mikäkin tilataideteos.
Saa nähdä milloin Pepe González käy illan hämärissä lyömässä jättimäisen hokkarin keskelle platformia töihin rientävän kansan ihmeteltäväksi .

Saturday, September 11, 2010

Päivä jäljittelee todellisuutta














11/9 hermostuttaa. Siksi Nato toi varmaan laivastonsa aurajokeen suojelemaan paikallista WTC -rakennusta.
Aamu oli harmaa kuin harmaakortti. Kaikki laivat olivat yhtä harmaita. Miksi sotalaivoja ei voisi maalata piristävämmillä väreillä, kuten musta tai vaaleanpunainen?
Toisaalta laivat olivat valkoisen puutteessa mainioita väritasapainon säätämiseen.














Ja illalla on vielä tanssit tiedossa.
Sakasalainen sota-alus kyllä yritti jo aamulla pilata kaikkien päivän huudattamalla Queenia ja muuta niskatukkaheviä niin että turun linna tärisi. Village Peoplen "In The Navy" sai minut viimeistään vakuuttuneeksi siitä, etten koskaan liity saksalaiseen laivastoon, koska siellä soitetaan niin paskaa musiikkia.
Elvis Costellon "Shipbuilding" olisi ollut hienompaa kuunneltavaa.
Zum Teufel!!

Friday, September 10, 2010

Aavistus on puolet varaslädöstä















Elämä on ihmeellistä.
Noin 45 vuotta sitä saa olla kuin sika pellossa, ilman mitään rasitteita.
Sitten iskee ikänäkö.
Loppuelämä meneekin sitten niiden saatanan lukulasien etsimisessä.

Saturday, September 04, 2010

Alkaminen kohtaa lopussa päättymisen















Tuli tässä mieleen viime kesästä Kuusamossa, että mitä kuvia sitä tuli otettua.
Otetaan nyt vaikka esimerkiksi ensimmäinen ja viimeinen kuva koko reissulta. Jos ensimmäinen kuva kuvaa (anteeksi tautofonia) sitä mitä on kaivannut eniten ennen lomaa, niin viimeinen otettu kuva kuvaa (sic!) sitä mitä jää kaipaamaan.
Ensimmäinen kuva oli järvestä kotirannasta katsottuna.














Viimeinen kuva oli marjoista.
Mitä se nyt sitten tarkoittaneekaan.
Että näin on marjat, tänään.

Friday, September 03, 2010

Tiede hetekoittaa sielua















Keskiviikkoisessa (1.9) Lapin Kansassa Mauno A. Virtanen käsitteli kolumnissaan metsän kätköistä löytyvien hetekoiden sielunelämän syvimpiä tunteita.
Koillismaalaisen autiotuvan liepeiltä löytyy muitakin sanattomia jäänteitä menneestä elämästä.
Selällään olevan hetekan vieressä ruostuvat tynnyrit ja muut kilkuttimet, seuranaan muovipullo.
Kolmensadan vuoden päästä paikalle eksynyt, menneisyyttä penkova arkeologi löytää paikalta muovipullon ja tekee tieteellisen johtopäätöksen.
Johtopäätöksestä tulee totuus, vaikka kukaan ei muista enää maatunutta hetekaa eikä sen hylännyttä ihmistä.
Arkeologia onkin mielestäni mutu-tiedettä. Siinä hinkataan ja hierotaan vanhoja luita ja kiviä, keksitään epämääräisten jälkien perusteella mitä on ehkä tapahtunut vaikka se mikä on oikeasti ollut, on kadonnut jo aikoja sitten.
Kuten ne surullisenkuuluisat hetekat.

Saturday, August 28, 2010

Kokeilu on kaiken pahan alku















Tänään ajattelin käydä varaamassa polkupyörälle huollon pidemmän kaavan mukaan samalla ulkoiluttaen kameraa hiukan, tai sitten olin ulkoiluttamassa kameraa ja poikkesin varaamaan ajan lyhyemmän kaavan mukaan.
Ajattelin että voisin kävellä kotiin, jos joutuisin jättämään pyörän heti huoltoon mutta lokakuun ensimmäinen päiväkin kyllä käy, saanpa sitten pyörän äärimmilleen viritettynä tulevan talven nietoksiin ja koitoksiin.
Odotellessa voi vaikka leikkiä uudella Aperture 3:n HDR -presetillä.














Ovathan nämä kyllä hieman lievästi sanottuna epäluonnollisia ja ylidramaattisia, kuten suurin osa HDR -kuvista tuppaa olemaan.
Mukavasti kuitenkin säväyttävät aamuista harmautta, mistä tulee mieleen se eräskin kuva kun kerran lähetin johonkin valokuvayhteisöön. Ensimmäinen kommentti oli, että kuvassa voisi olla vahvemmat sävyt, kirkkaammat värit, paksummat pohkeet... ja vaikka mitä.
Kieltämättä kuva näytti harmaalta hiirulaiselta ylisävytettyjen HDR -kuvien seurassa ja olin vielä tasoittanut sävyjä ja poistanut liian jyrkkiä kontrasteja saadakseni kuvaan saman tunnelman miltä kohde kuvaustilanteessa näytti.
Voi minua.

Yök, työ miestä mahaan lyö















Kesäloman jälkeisen hivuttavan työviikon päätyttyä hän hiplaa hetken jalustaa, kiinnittää siihen kameran ja ottaa kuvan Landolasta.
Yli 15 vuoden yötyön jälkeen viikko iltavuorossa saa rauhallisemmankin sielun kooman alkulähteille.
Näin se sitten menee perjantai-ilta kuvainnollisestikin tyynen rauhallisesti, kotona kuvia räpsiessä.
Toivottavasti aamu on viisaampi kuin ilta.

Friday, August 20, 2010

Sää ja mää sekoittuvat toisiinsa















Selviydyttyäni Kuusamon ja Turun välisten lentojen hermoja repivästä turbulenssista, tuli mieleen kuinka ne puut malttavat seisoa paikallaan kun ohi juoksee koko ajan tunnista tuntiin, vuodesta vuoteen vesi.
Vesi se ei sahaa edestakaisin. Suunta on selvä.
Täältä tullaan ja tuonne mennään.
Moni on yrittänyt kääntää virran suuntaa, mutta lopputulos on ollut aina katastrofi.
Joki sen tietää; tässä sitä mennään eikä muuta voida.

Thursday, August 19, 2010

Luonnotonta menoa














Luontokuvauksessa huolellinen ennakkosuunnittelu on kaiken a ja o.
Päästäkseen lähelle villiä flooraa ja faunaa luontokuvaaja käy rakentamassa piilokojun edellisenä kesänä alueelle jossa villiä elämää esiintyy. Kuvauspaikalle hiipiminen vaanija-asennossa jakinpaskaan ja joutilaisuuteen kietoutuneena saattaa kestää päiviä, jopa viikkoja. Vihdoin, perille päästyään luontokuvaaja asentaa huolellisesti vinsentin virtsalla kyllästetyt laitteensa valmiiksi ja käy makuulle odottamaan villiä faunaa.
Asialleen omistautunut luontokuvaajaa voi maata liikkumatta viikkoja, jopa kuukausia piilossaan.
Vihdoin, jos onni on myötä, kameran ulottuville saapuu jokin villi elukka. 















...tai sitten voi vain istahtaa pihalle ja odottaa että fauna tulee luokse. Joskus luonto hyökkää silmille, kuten tässä tapauksessa.
EF 300 1:4 L IS USM:n lähin tarkennusetäisyys on 1,5 metriä.
Luonto näytti taas voimansa ja pisti kuvaajan perääntymään.
(Kuva: Esko Alamaunu)

Friday, August 13, 2010

Poro, tuo ravinteikas liha saappaanvarressa




Viime päivinä on saanut kompastella poroihin joka paikassa. Meni sitten metsään, järvelle, pihalle tai paskalle niin aina jostain pölähtää poroparvi paikalle.
Täällä sataa poroja.
Polut ja muut reitittimet kuten veneet ja polkupyörät ovat täynnä poroja.
Pahempia ovat kuin Helsingin kauppatorin lokit, jotka sentään tajuavat pysyä siellä kauppatorilla häiritsemässä lappilaisia emigrantteja ja muita turisteja.
Kaiken maailman basilliskot ja muut sisiliskot ovat olleet hätää kärsimässä, kuin siat konsanaan.
Tämä jatsarinvarsi ja kotikrokotiili pitää pesää mökin portaikon syövereissä.
Mikäpä siinä ollessa ja päivää paistellessa jos ei joutuisi koko ajan poseeraamaan valokuvaajille.
Aina ei voi voittaa.

Wednesday, August 11, 2010

Tippa, veneilyn sivutuote















Pisara on litran alku.
Tarkasti on sade taas kuorruttanut metsiemme pienet lehdykät.
Tänään vetistelläänkin oikein snorkkelit ojossa.
Hienoa, että kesä on taas raiteillaan, Suomeen kuulumattomat helteet ovat ohi ja
taas saa nauttia vesisateesta ja koleasta kesäsäästä riemurinnoin.
Näin sen pitää olla.

Tuesday, August 10, 2010

Paska juttu, mutta tulipahan tehtyä
















Törmäsin tänään ilmielävään poronpaskaan, jos sanonta sallitaan.
Siinä se möllötti keskellä polkua muina jätöksinä.
Koiranomistajien lisäksi poronomistajat pitäisi saada vastuuseen lemmikkiensä tekosista.
Porot hortoilevat pitkin metsiä ja paskovat minne sattuu.
Jumalatonta menoa se.
Mistä tuleekin mieleen eräskin uuttera yrittäjä takavuosilta, olisikohan ollut Rovaniemeltä.
Tulevaisuuden toivo keksi pakata poronpaskaa tulitikkurasioihin ja varusti ne etiketillä jossa luki: "Echte Lapplandische Rentier Scheiße"
Ja kauppa kävi. Turistit ihastuivat ikihyviksi eksoottiseen poronpaskaan ja kantoivat sitä selkä vääränä kotimaahansa.
Monessa saksalaisperheessä onkin kirjahyllyssä kunniapaikalla vitriinissä rasiallinen sitä itseään.
Hulluja nuo saksalaiset.

Monday, August 09, 2010

Seuraus tulee ennen syystä, että















Elokuun tunnistaa siitä, että linnut tiputtelevat höytyviään myrskyisään rantavitikkoon.
Kovat tuulet pöllyttävät sirrit ja muut lennokkaat teille tietämättömille.
Pesueet hajoavat ja jälkeläiset lentävät vuorten taa.
Kesän lopun alun puolivälin huumassa täytyy muistaa kuitenkin että eihän tässä ole vielä kaikki.
Mikään ei lopu koska ilman loppua ei ole alkua.
-Hämmentävää, sanoi Mustapartainen mieskin aikoinaan, se.

Thursday, August 05, 2010

Pläkkikaupungin poika















Turussa on kaupunginosa nimeltä Pläkkikaupunki.
Olen aina kuvitellut sen olevan meren rannalla oleva tahrattomasta pellistä tehtyjen talojen rykelmä joka heijastaa auringonvaloa kuin kuningas Arthurin sotisopa konsanaan.
Aikomuksista huolimatta en ole koskaan käynyt Pläkkikaupungissa vaikka olenkin asunut Turussa jo 80 -luvun puolivälistä.
Annan pläkkikaupungin kilon olla vain mielikuvitukseni tuote.
Pläkkipelti ei kuitenkaan olisi mitään ilman kauhaa.
Pläkkiämpärillä ämpäröit, mutta kauhalla lapat.
Loput.

Friday, July 30, 2010

Kolosta löytyy sieni
















Joskus on mentävä maata edemmäs päästäkseen veteen.
Tänään piti mennä maata syvemmäs päästäkseen sieneen.
-Oi sienet, nuo metsiemme urheat vipeltäjät, sanoi entinenkin puunhakkaaja.
Tarkkana saa olla loppuun asti.

Wednesday, July 28, 2010

Ekologinen retusointi tekee puhdasta jälkeä















Jo muinaiset Roomalaiset retusoivat kuviaan ja digiaikana kuvien muokkaus on muuttunut entistä helpommaksi. Vain hiiren klikkaus ja epäilyttävät sukulaiset eivät enää häiriköi perhekuvissa.
Toisinaan kuvan otettuaan huomaa, että kuvassa on elementtejä joita siihen ei halua.
Tämän kuvan otettuani huomasin, että siinä on tupakka-aski keskellä perkeleen kohdetta.
Ei kun retusoimaan.
Kumisaapaiden varret riittivät juuri ja juuri kun liukastelin joen poikki poistamaan häiritsevää partikkelia kuva-alalta.
Toimenpiteen jälkeen katsoin parhaimmaksi palata kuvauspaikalle sillan kautta pitääkseni kameran ja itseni kuivana.














Ekologisesti retusoitu kuva josta on poistettu roska.
Eläimiäkin kuvatessa on tärkeää että otukka pysähtyy poseeraamaan näkyville eikä esimerkiksi puun taakse, ettei ekologisen retusoijan tarvitse kaataa koko puuta saadakseen kuvaa kohteesta.
Tästä kuvasta olisi ollut hyvä poistaa myös isompi kivi etualalta, mutta rautakanki ei tullut mukaan.
Kaadetaanhan metsiäkin maiseman vuoksi.

Thursday, July 22, 2010

Idylli potkii genitaalit ruvelle















Lämmin kesäilta tyynen järven rannalla; jostain kuuluu kuikan haikea huuto ja joutsenten röhkinä.
Sieraimiin lennähtää savun tuoksu: Kas sielläpä ylioppilaan vanhemmat lämmittävät saunaa ja näkyy ylioppilas itse ajelehtivan veneessään järvellä, onkea toimettomana vedessä uittaen.
Mikä on ollessa. Ilma on tyyni, virekään ei järvenpintaa kuvioi.
Kaunis kesäilta parhaimmillaan.
Sikakaan siellä ei kyllä ole.
Lehtien kuvissa eivät sääsket inise ja paarmat pörise.
Kuolemaa halveksien juoksin pikiöljyyn kietoutuneena ottamassa tämänkin kuvan.
Odotin, että verenimijät hyökkäsivät iholleni pois kuva-alalta ennen kuin painoin laukaisinta ja taas oli syntynyt idyllinen kuva Suomen suvesta, järven rannalta.
Pisimmät 10 sekuntia ikinä.
Vapauttavan 1/1000 sekunnin jälkeen seurasi nopea vetäytyminen sisätiloihin ja sitten olikin aika raapia sääskenraadot pois korvista ja silmistä.
Tulee mieleen sekin entinen hanuristi, joka kesäisin harjoitteli skaaloja istuen alasti kusiaismättäässä.
Kipakat polkat oppi kuulemma soittamaan.

Wednesday, July 21, 2010

Pottumainen juttu















Muupotunkukka on vaatimaton luikero.
Mikä lie ruokaperuna ja pottumuusiaines.














Puikulankukka on värikkäämpi.
Maku on myös aivan jotain muuta.
Tästä ei enää perunankukka parane.

Perunanistuttajan oikaisupyynnön jälkeen totean ja lisään että "Vuan suottaap tuo olla toisinnii päin, tai suottaa olla olemattakki."
Sisäinen botanistini ei ole joidenkin kukkien kohdalla täysin ajan tasalla, joten vastuu luetun ymmärtämisestä siirtyy savolaisittain lukijalle.

Tuesday, July 20, 2010

Suo siellä, vetelät housuissa















Lähisuolla ei näkynyt kuin olennainen.
Naapurin niittyaidan jäänteet törröttivät hillamättäiden lomassa ja yksinäinen kalakukko moukui lähimetsässä.
Kuka pelastaisi kalakukot, nuo suomaiden urheat läpsyttelijät.

Wednesday, July 14, 2010

Lai lai Leica















Leica 5cm f2,8 objektiivi vuodelta 1958 on sorminäppärä lähikuvauslinssi yhdessä Canonin Macro Bellowsin kanssa.

Tarkan tihrustamisen jälkeen kohde on saatu sopivan etäisyyden ulottuville.

Ja ei muuta kun kuvaamaan.
Lopputulos palkitsee vaivan.
Elämä on säätämistä.

Siispä pääsemme silmiä hivelevään lopputulokseen:
Ei aivan turhaa säätämistä tämäkään.