Saturday, August 27, 2022

Jäntevät miehet eivät taita taivalta

Vanhempana ei enään niin välitä pikkuasioista.
Nuorena sitä oli aika punk ja rock, mitä isäni aikoinaan paheksui, kuulemma.
En nyt puutu tässä isäni villiin nuoruuteen, haitarinsoittoon ja muuhun riekkumiseen enkä tupakinpolttoon sen enempää, enkä paheksu sitä 60- luvun alun vapaamielistä menoa, jolloin minutkin alulle laitettiin.
Sen sijaan laitan tänne kuvaparin siitä mitä olin 80- luvun alussa ja mitä olen nyt.


80- luvulla kaikki oli aika upeaa.
(Kuva Esko Alamaunu, tuo paheksuva isä)

 


Nyt on kaikki upeampaa.


Saturday, August 06, 2022

Etana tanassa

 

Tiedättehän sen tunteen kun joskus tulee, että joku tarkkailee vaikka ketään ei ole lähimaillakaan.
Eilen illalla tuli yhtäkkiä sellainen olo kun katselin televisiota.


Ensin en huomannut ketään, mutta sitten näin sen.
Kuinka kauan liero lienee siinä ikkunan takana katsellut.


Uteliaana toljotti otukka minua, päätään kallistellen.


Nappasin kameralla pari kuvaa ja hain valonlähteen kirkastamaan tilannetta.


Hetken siinä siristeltyään otukka kääntyi kannoillaan, vaikka eihän sillä kantoja ollut.


Itseksekseen jupisten etana otti jalat alleen, vaikka eihän sillä jalkoja ollut.


Seurasin lieroa ulos ja otin vielä pari kuvaa.


Sitten jätin olion rauhaan, menköön muualle tarkkailemaan.