Sunday, February 22, 2009

Erään olemassaolon arkisto

Pinellan takapihan ikkunasta löytyi jonkin vanhan ohjelmallisen esityksen mainos.
Tulee mieleen Harry Haller ja
"Maaginen teatteri kello neljältä tänä yönä
-ainoastaan hulluille-
Sisäänpääsy maksaa ymmärryksen.
Ei kenelle hyvänsä."
Uskaltaisiko tuonne...

Thursday, February 19, 2009

Kuume tekee tepposia

Tilasin tässä kuumehoureissani maailman psykedeelisimmän kellon.
Ennen tätä omistin vain taskukellon.
Omituinen tämä, sanoisin. En tajua miten tätä kelloa pitäisi lukea.
Ajantajua tämä nyt ei paranna, mutta onpahan ekologinen, jos ekologia on itseisarvo.
Maailmaa tämä ei pelasta.
Näyttää hyvältä ranteessa kuitenkin.

Siispä tässä kuva puusta.
Ekologinen puu aktiivisena.
Kuolema tulee puisissa astioissa?
Puistattavaa se.

Pulut täkyilevät rantavitikossa

Mitä hyötyä puluista on? Ne vain parveilevat, syövät, paskovat ja nukkuvat.
Päivästä päivään.
Tuntuu mukavalta elämältä.

Wednesday, February 18, 2009

Interrogatiivipronomini syö miestä

Kukapa sitä ei olisi tiennyt, tai kansakoulussahan sen jo oppi, että suomen kielessä on vain neljä interrogatiivipronomiinia.
"Kuka", "Kumpainen", "Kumpi" ja "Mikä" kuullostavat puutarhatontuilta, mutta jokaisella on tärkeä rooli suomenkielen yli- ja alitajunnassa.
Laissa ei lasketa moukkamaisuutta, mihin vajotaan interrogatiivipronominien tietämättömyyden takia.
Suomenkielessä on satoja ja taas satoja sanoja lumen eri olomuodolle, mutta kukaan ei tiedä vaivaista neljää interrogatiivipronominia?
Surullista se.

Siispä tässä kuva minusta kun naama vehnäsellä odotan, että äitini kaataa minulle kupillisen kahvia ja pääsen mehevän lähileipomon munkin kimppuun.
Vähemmästäkin on suu muikeana.
Ennen olivat leipomotkin lähellä.

Sääli syö sieraimet

Olisihan se pitänyt tietää, että kun työntää nenänsä jonnekin, minne se ei kuulu, niin korkeammat voimat tulevat ja kostavat.
Korkeammat voimat veivät nyt hajuaistin. Sanoisin että Jumala kosti, mutta luultavasti basilliskot ja muut ties minkä malarian levittäjät yhdyttivät minut sattumalta.
Sitä on kuulemma liikkeellä.
Nuhassa on se hyvä puoli, ettei tarvitse miettiä, onko jalassa haisevat sukat, löyhkääkö pusero tai pitäisikö käydä alapesulla. Tämä on oikeastaan melko rentouttavaa. Tukkaakaan ei tarvitse kammata tai pestä, kun voi vedota yli 38° kuumeeseen ja räkäiseen nenään.
Säälipisteet ropisevat turhia yrittämättä.

Sairaslomailu olisi mukavaa, jos ei olisi sairas.
Mitä lomaa se tämmöinen muka on?
Tuskaa ja suolenpätkiä.
Onneksi raha ei haise, siispä kuvasin tänään kuumehoureissani makrokuvia vanhoista hopeakolikoista Venäjän vallan ajalta.
Näitähän minulla nyt on nurkat pullollaan.
Seuraavaksi iskee varmaan salama tai palava pensas ja vie munatkin housuista.

Friday, February 13, 2009

Haistattelu ei ole aina pahasta

Mikään ei voita lehmänpaskan hajua laitumella aikaisin aamulla, ennen kuin aurinko kuivaa kasteen.
Oli miten oli, mutta tänään haistelin pitkästä aikaa kirjojani. Mitä? Haistelkaa kirjojanne, niin maailma pelastuu, sanoisi tähän Frank Pappa.
Tässä hieman huomioita:
Jack London: Klondyken kuningas, Otava 1919: Kuolleita lehtiä, ripaus pähkinää ja navettaa, vahva punamulta, aurinkoinen.
James Joyce: Kuollut, Karisto 1957: Typäkkä, mallasmainen, milteipä riehakas, lakastunut, silti kukkea.
Vaskilinnan satuja, koonnut Martti Nykänen, WSOY 1950. Äidin vanha vuodelta 1951 (22.8.-51 Sonja tädiltä): Hirsinen, mäntyinen, vahva vanhan mullan jälkimaku, saunamainen. Lämmin.
Vaskilinnan satuja, koonnut Martti Nykänen, WSOY 1950. Divarista: Ripaus tuleentunutta heinää, raikas, kevyehkö, hieman keloa. Aurinkoinen.
Maailmankirjallisuuden mestarinovelleja, valikoinut Aulis Ojajärvi, WSOY 1972 4. painos: Lämmintä kiviseinää ja peltikattoa, rapainen. Liituinen. Tuoksahdus nahkaa. Kevyehkö.
Ikuisia ajatuksia, toimittanut Martti Haavio, WSOY 1940: Ripaus tupakkaa, itäautomainen, leveä, kevyesti kanervainen. Näpäkkä. Pitkä.
Ludwig Wittgenstein: Sininen ja ruskea kirja, WSOY 1980: Vahva kaneli, mausteinen. Hieman kellaria, pinkeä, anista ja korianteria.
Uudet kirjat eivät tuoksu, johtunee kai paperista.
Surullista se.
Haistelkaa kirjojanne.

Monday, February 02, 2009

Kielimiehet selittää, veturimiehiä naurattaa

Kuuntelin tänään "Friday Night In San Fransisco" -levyä, jossa Paco De Lucia., John McLaughlin ja Al Di Meola yrittävät tilulilutella toisensa pihalle, ja niinhän siinä käy, että Paco soittaa kaikki metsiköihin. Sääliksi käy.
Että mitenkä?
Viipyvä ääni.
Paco De Lucia on kitaristi eikä mikään marjanpoimija.Add Image

Sunday, February 01, 2009

Historia lahoaa käsiin

Kävin kuvaamassa entistä työpaikkaani. Kaikenmoisia kukkia ja muita yksityiskohtia sieltä löytyikin.
Käsinmaalatut tapetit ovat kai mennyttä jo. En päässyt sisään.
Tapetit ovat kyllä muutenkin aika passé, kuten Ranskalaiset sanovat.
Mitä hekin tietävät?
Pelatkoon passéanssia, moukat.
Sitten rupesin miettimään ovatko Pinellan pylväät doorilaisia vai joonilaisia.


Aika doorilaisia, sanoisin.
Joopa joo, sanoisi tähän joonilainen.
Silti Jim Morrison rullaa.
Näin on.
Doorilaisia, sanoisin.