Kiikkutuolikivaa

Tekojuttu.
Isä tuhhuutti vettä suhupullosta, minä istuin kiikkutuolissa ja otin kuvan.
Shit is it. Siinä se.
300mm+ 1,4x, käsivara, täysi aukko, lempeä kesäpäivä sisällä.

Räävitöntä menoa Rikkisaaressa

Tuossa viime kesänä soudellessani törmäsin tähän poroiseen idylliin. Siinä oli äitiporo makaamassa hiekkarannalla tyhjä kaljapullo vierellään kuin mikäkin rantareuhake, lapsensa ollessa vielä huonommassa kunnossa, kun ei nousemaan pystynyt ilman koikkelehtivan emonsa tökkimisiä. Miten lie olivat saareen päätyneet, öristen kuitenkin katosivat rantapöpelikköön rantautumiseni seurauksena.
Kukahan näillekin oli kaljaa myynyt. Porot porossa, sanoisin.
Oi aikoja, oi tapoja, tai kuten mansenmurre sanoo: "O tempora, o mores!"
Niin ja kiitos Kompostille; pähkäilin tuon edellisen kuvan esittämän kukan nimeä aikani, luovuttaen sitten tietämättömyyteni syövereissä. Tai muistamattomuuden.
Kukka se on perunankukkakin.

Asiallinen kukka

Lyhyestä virsi kaunis: 300mm + 1,4× extender. 1/200s, f8. ISO500 klo12.23, pilvinen poutapäivä 8. heinäkuuta.
On tässä muutakin tekemistä kuin tyhjän jauhaminen.

Luonnon koston pojan paluu

Luontoteemassa pysyäksemme syöksymme nyt kaikkien ituhippi -luonnonsuojelijoiden ja muiden vieraantuneiden kaupunkilaisnuorten iki-ihanaan lahottajasieni -oireyhtymään.
Kuvassa on siis kesämökkimme tikapuistoa, jonka poikkipienassa on asustanut jo vuosia kaksi sieniötä. Nämä itiörihmastojen ulkoiset torventoitottajat on ikuistettu tälläkin sivustolla joskus hamassa menneisyydessä. Pitääpä joskus vertailla otoksia.
Viime kesänä kyseiset tikarappuset tulivat kuitenkin tiensä päähän. Uusi aika ja uudet askelmat ottivat paikkansa tässäkin interiöörissä.
Isä kysyi minulta, ennenkuin kantoi vanhat tikkaat tunkiolle, että olinko ottanut kuvan sienistä.
Olin ottanut. Monena vuonna. Monta kuvaa.
Mitähän sitä ensi kesänä ottaisi?

Sisälmystieteen ytimessä

Miltä telkän pesä näyttää sisältä? Sitä ei moni ole päässyt katsomaan.
Tutkiva journalistinne tökkäsi tuossa viime kesänä Pelenginsä itse asiaan ja valoittaa nyt hieman tuota mystistä aihetta.
Ei siellä kummoiselta näyttänyt. Turha tästä on kuolaansa hukkua. Sisällön merkityksen merkityksettömyys on ilmeinen.

Pihakungissa istuskellen kuumotus lämpenee

Kungissa istuskellessa kameralla voi vain kuvata mitä kungin ympärillä tapahtuu. Tässä nyt ei tapahdu mitään, mutta tapa se on tämäkin tehdä valokuva paremman puutteessa.
Kuuma kesäpäivä herkkä, eikä kummoisia tulevaisuudentavoitteluita.
Näin sen näin.

Voi kukkarukkaa

Tämä halveksittu ja ainakin golf-viheriöillä pelätty, rikkakasviksikin mainittu kaunotar ilahduttaa meitä vähemmän systemaattisia luonnon ihailijoita ja muita huithaipeleita jokakesäisellä kukkimisellaan. Kukapa ei olisi joskus puhaltanut voikukan siemenkotia tuulta päin ja nauttinut jollain perverssillä tavalla siitä. Mainio tapa elävöittää tylsääkin tylsempiä viheriöitä onkin kerätä voikukan syheröitä (tuheroita?), tai miksi niitä nyt sanotaankin, laittautua golfkentän läheisyyteen ja puhkua siemeniä tuulen vietäväksi. Nuo kauniit pienet laskuvarjot saavatkin sitten idettyään (?), no hupsista... mikähän onkaan "itää -sanan imperfektin 2. partisiipin tempus tai modus, kuten hauskasti sanotaan, vai liekö kyseessä jonkin sortin infinitiivin komitatiivi tai jokin muu tauti, kielioppi kun ei ollut vahvimpia puoliani koulussa, toki kerran sain kielioppia kritisoivasta aineestani 10++, mutta se on jo aivan toinen juttu, -saavat siis viheriöhenkilökunnan epätoivon partaalle, tunkeutuessaan terhakkaasti esiin sieltä sun täältä iloisessa epäsuhdassa ympäristöönsä nähden.
Tietääkö voikukkakaan olevansa voikukka, vaan kuvitteleeko se olevansa ruusu tai muu tulppaani. Onko voikukalla tietoisuus?
Olemmehan vain rikkaruohoja maan ohuessa homekerroksessa.
Ja viheriöhenkilö on aika älämölö sanana muutenkin.

Äärimmäistä väkivaltaa

Kaupunkiasuntoni balgoni viettää naapurustoon. Tänään aamulla oli niin harvinaisen mitääntekemätön olo, eikä oikein nukuttanutkaan, joten otin kameran kaulaan ja kävelin puoli kerrosta yläviistoon mattoparvekkeelle ja otin tämän kuvan, jotta maailma tajuaa, missä maisemissa ihmiset, jotka lättäävät lattiansa täyteen mattoja, jotka keräävät kaiken pölyn ja hiekan ja muun irtotavaran tykönsä, hakkaavat mattojansa päästäkseen eroon pölystä ja hiekasta, jota ei olisi olemassakaan ilman mattoja, joita he laittavat lattioihinsa hakatakseen niistä kaiken pölyn pois jota ei olisi jos... noh... ikiliikkuja on miltei keksitty.
Niin, täällä HAKATAAN MATTOJA!
Omituista se.

Nopeus ei aina takaa näkyvyyttä

Eräänä päivänä, tarkalleen sanoen heinäkuun neljäntenä kellon lyödessä juuri kuusitoista minuuttia yli kuuden heti iltauutisten jälkeen, samoillessani Säkkisenahossa, Kuusamon Pohjoisten Kaupunginosien reunamailla, autonomiset lihakseni regoivat epämääräiseen liikkeeseen puun oksistossa ja antoivat käsilleni sykäyksen, jonka seurauksena kamerani, joka oli varustettu 300mm objektiivilla ja 1.4× telejatkeella pompsahti 1/60 sekunnin pyrähdykseen koko 420 mm pituudellaan, aukon huoatessa f -arvolla 5,6 kuin mikäkin raskautettu leskimummo tippuessaan kaivoon, ottaen otannan, jos sana sallitaan, tästä öttiäisen poikasesta, joka ei ehtinyt kuin todeta että "jopas oli papparazzi paikan valinnut", oitis härmistyneisyydessään singahtaen latvuksen sokkeloihin kadoten kuin kimmoisa keppijumppaaja humalaiseen väkijoukkoon pahimpana ruuhka-aikana.
Metsässä törmäilee aina alkuasukkaisiin.