Liikaa; puheetta liian vähän huomiota

Talk Talk oli 80- luvulla syntetisaatoriorkesterien luvattu maaseutu.
Kunnes ja kunnes.
Tekivät pojat siinä sitten hittilevyn nimeltä "The Colour Of Spring vuonna -86, jonka jälkeen Pandoran Box, niin sanoakseni avautui. Levy-yhtiö näet avasi rahahanat ja yhtye sai vapaat kädet tehdä musiikkia. Vuosihan siinä vierähti levy-yhtiön rahoilla soitellessa, mutta tuloskin oli aikavaa musiikkia. "Spirit Of Eden" on edelleenkin yksi hienoimmista levyistä mitä on koskaan tehty, jos mukaan ei lasketa lastulevyä, mikä sekin on suuri saavutus ihmiskunnan historiassa.
Niin vähällä puulla on harvoin, tuskin koskaan rakennettu niin monta puutaloa.
Noh, "Spirit Of Eden" -levyn jälkeen orkesteri tappeli itsensä eroon levy-yhtiöstään, joka jostain syystä ei ollut tyytyväinen orkesteriin syytämiensä rahojen tuottoon, bändi kun teki taiteellisesti ja musiikillisesti loistavan LP-levyn (Jep, niitä julkaistiin jo silloin!) joka ei myynyt toivotusti verrattuna ties mihin. Itse en moisen vuoden hittilevyjä muista, olinhan kovin nuori ja muutenkin viaton tuohon aikaan.
"Anyways", kuten amerikkalaiset sanovat, bändi julkaisi seuraavan ja viimeiseksi jääneen levynsä legendaarisella Verve- levymerkillä vuonna -91. "Laughing Stock" ei levykauppojen ovien saranoita paljoa kuluttanut, olipahan vain yksi 1900 -luvun loppupuolen loistavimpia levytyksiä.
Tämä tuli mieleen, kun kuvittelin, kuinka Alvar Aalto käveleskeli joskus nuorena metsässä ja huomasi kuinka lumi oli taivuttanut koivuja taakkansa alle:
"Jumatsuikka!"
Ja niin painui nuori Alvar kotiinsa taivuttelemaan koivuja. Hullunahan poikaa pidettiin.
Myöhemmin hymyt hyytyivät.
"Kova on joskus notkea ja mitä taipuvin apuri sodassa ennakkoluuloja vastaan." -At Tshiu!