Friday, December 30, 2011

Tuuli on vakaa asiayhteys

Tuuli on riepotellut viime aikoina Suomea pitkin ja poikin.
Puita on kaatunut, kattoja ja trampoliineja lennellyt sinne sun tänne.
Tukat ovat olleet sikinsokin.
Joskus tuuli on kuitenkin hyvä isäntä.


Kesäisin pyykkipäivänä on mukava katsella joutilaana kun kapiot ja muut kangassuikaleet kuivuvat hetimmiten auringon ja tuulen yhteisvaikutuksen ansiosta.


Joskus tuuli voi kuitenkin tehdä elämän vaikeaksi.
Silloin voi joutua nojaamaan tuulta vastaan, tai jopa päätyä tuulen vietäväksi.
Ilmiön nimi on tuuliviiri.


Tuuli tuo ja tuuli vie.
Tuulen kanssa ei parane pelleillä.
Joskus lennähtää linnun lailla vuorten taa.
Tuulispäänä.


Saturday, December 24, 2011

Ei se siitä miksikään muutu


Neljä variaatiota samasta kuvasta jouluaattona 2011, hieman ennen puoltapäivää.








Ei se siitä miksikään muutu.

Tai muutu ja muutu...

Äkisten väkistelemällä kyllä saa muutoksia tylsäänkin maisemaan.
Ensimmäinen on  Paul Césannen, toinen Van Goghin ja kolmas Frank Bensonin näkemys samasta maisemasta.
Mielestäni Van Gogh osaa parhaiten vääristää tylsää todellisuutta.
iPhone ja Auto Painter ja jo tylsäkin terävöityy.







Kaikki tämän päiväiset kuvat (kuvat ja kuvat...) otettu iPhonella ja käsitelty edellä mainitussa iiToosassa ennen siirtämistä tietokoneen kautta tähän blogiin.
Että näin tänään.

Saturday, December 17, 2011

Uusvanha kohtaa nykypäivän harmauden


Mukavan jouluinen maisema Turun linnan liepeiltä tänään aamupäivällä.
Oikea kamera sai tälläkin kertaa lämmitellä povitaskussa kun iiToosa oli niin kätevästi käden jatkeena.




iPhonella kuvatessa tuntuu, että on aivan sama, mihin sohii, kuvista tulee ainakin tunnelmallisia.
Kaksi ensimmäistä kuvaa on otettu DramaticB&W -sovelluksella ja "vanhennettu" vielä lisää Instagrammilla.
Mukavaa kun kamera ja pimiö filmeineen ja papereineen kulkee kätevästi taskussa.




Lopulta oli pakko saada väriä päivän harmauteen ja pullauttaa puhelimesta esiin Hipstamatic.
Linssinä toimi Loftus ja filmin virkaa vei DC.
Helppoa kuin heinänteko.

Wednesday, December 14, 2011

Synkkä, sateinen, lumeton




Otsikko kertoo kaiken, mitäpä siihen lisättävää.
Öinen myllysilta; rapaa ja kuraa.
Huraa!

Saturday, December 10, 2011

Ensilumi katselee paikkoja





Hieman pyryilevä ja lumiräntäinen päivä.
Toki vesisade on jo sulattanut kaiken, koska ensilumi ei kauaa maassa pysy, tuskin sitäkään.
Melko synkähköä loskaisuutta silti iPhone lomoilun parissa.

Tuesday, December 06, 2011

Onnenkantamoisia likipitäen halaamatta



 Turun yössä on mäkiä joiden takia näkijät aikoinaan pakenivat pohjanmaalle ja perustivat siellä uskonlahkoja.


Siitä huolimatta Turkuun saatiin uusi silta vanhan tilalle, koska autojen on pakko päästä joen yli ja ilman siltoja se ei onnistu.


Edellinen kuva on silmin nähden paikallinen, toinen taas "näkemyksellinen".


Uusi silta on muutenkin aika taiteellinen, kun sitä oikeasta kulmasta katsoo.
Tästä mennään sillan alta niin että tukka tärisee.


Auran joutsen, tai mikä lie vesihyyppä vain mököttää itseksensä kaiken tämän keskellä.
Vanhaa rouvaa ei paljoa kiinnosta tämä nykyajan hössötys.