Synkkä, tyynehkö ja muutenkin vaimea oli tämän aamun säätila Aurajoen rantamilla. Sydäntalven holtitonta lumensyvyyttä tutkittuani tulin siihen tulokseen, että ilmastonmuutos ei ole vielä lähelläkään. Kaikki mahtuu keskiarvojen heittelyiden ja horjumisien epämääräisten poikkeuksemattomuuksien sattumanvaraiseen virhemarginaaliin.
Tässä kuvassa urhea jäänmurtaja syöksyy taustalla kokka kohisten kohti kahta jääteliä, jotka lilluivat styroxinpaloiksi naamioituneina joen kylmässä syleilyssä, jos vesi nyt voi mitään halausmeininkiä harrastaa. Syleily tarkoittanee tässä runollista idiomia ympäröivästä voimasta joka on ikäänkuin kieleen vakiintunut ilmaus, jonka alkuperäismerkitys on metaforisen käytön kautta sumentunut ja ilmaukselle on muotoutunut itsenäinen uusi merkitys, joka tässä tapauksessa merkinnee sitä, että substanssi on upoksissa suhteessa jorpakkoon.Syy, miksi olin 8:30 jurnimassa pitkin Aurajoen rantaa onkin jo aivan toinen juttu. Aamukävely Turun tulliin piristää aina yövuoron jälkeen.
Muutenkin Turku on aina ensimmäisenä alhaalla ja Simot pyörivät sängyissään painajaisten kourissa, vaikka eihän tässä nyt mitään syyllisiä haeta.
Psykedeelistä se, mutta mitä mies ei hyvän jazzin takia tekisi.
No comments:
Post a Comment