Mutkia ja suoria löytyy kauempaakin kuin väliaikaisen asuntoni vessasta, mutta näillä vuokrilla on pakko ottaa ilo irti pikkuasioistakin.
Ns. puupalla ollessani silmäni rekistöröivät huomiota herättävän välähdyksen valon ja varjon leikistä tietystä kulmasta katsottaessa.
Ei paskempi heijastuma näkökohdiltaan, joten retusoin istunnon.
Ulkona dokumentoin takapihani, joka on tylsä, mutta arvokkaaampi kuin asiallisempi lukaalini konsanaan, onhan taustalla teatteri jossa joskus soitin haitaria.
Matkan jatkuessa oli pakko kuvata seinä ja mummo.
Päivä ei ollut aurinkoisuudestaan huolimatta moitittavampi.
Talollisekin pesivät seiniensä sisällä hiljaa.
Taivastelevia ihmisiä liikkui kaupungilla nokko, vaikka hienoimmat toteemit olivat ihmis-silmän tavoiteltavissa ja käsien kosketeltavissa.
Lepään asiani.
No comments:
Post a Comment