Takapihojen taikinakoukut näkökulmineen

Työpaikkani takapiha on jäänyt aina mysteeriksi. Sinne vie hiekkatie, kuten vanhassa iskelmässä sanotaan. Koskaan en ole siellä käynyt, vaikka olen ollut 18 vuotta töissä aivan vieressä.
Siispä suuntasin tänään töiden jälkeen siinä viiden kinttaalla auringonnousun aikaan kameroineni tutkimusretkelle Suureen Tuntemattomaan. Punainen kuja sieltä löytyi.

Sieltä löytyi myös paikka johon rautatiet menevät kuolemaan, kuten elefantit salaisiin luoliinsa.
Lopullinen ja lohduton näkymä heti aamutuimaan.
Tästä ei mennä. Enää.
Hieno on myös logonsa. Reikä, jonka ympärillä on pallomainen pelti.

Vai liekö tämä sittenkin kaiken alku, tuo mystinen siemene, josta tulevat kaikki pallot ja muut palikat. Katsantokannasta riippuen, tähän loppuu kaikki, tai tämä on lopun alun päätepiste.
Niin tai näin, tein väärin päin, lainatakseni erästä kuplettia; vai Polkka-Saarnion renkutusko se oli.
Siteeraan kohta humppaa kuin entinenkin postimies.
Pois, pois... noh, pois se minusta.