Met syömmä kovasti pottuja ja kaurapuurua, joten eräänä synkkänä päivänä oli aika polttaa häpeälliset perunankuoremme.
Salaisesta sopimukseta isäni ja äitini hiipivät tuona aamuna rantapadalle kohtalokkain seurauksin.
Perunankuorien joukosta löytyi näet hyvää uuttavuotta ja muutakin toivottava juurikivi.
Sitä se isä äitille tolokutti, että tämän kun saunavetteen pistää kiehumaan, niin jo rupiaa tapahtumaan, eikä enään tarvitte kittuutella ja muutakaan möyhiä.
Naisen vaistoa vastaan hetken taisteltuaan isäni tuumasi: "Noh perkkeles!" ja tuikkasi kiven pataan.
Olihan se aika pamaus!Kyllä meitä vieläkin naurattaa näin jälkeenpäin koko hauska sattumus.
Kylkiluihin koskee nauraessa, mutta pakkoko tässä on hirnua, sanoi entinenkin tamma.
Tää on kiva!:)
ReplyDelete