Monumentit töröttävät

Paavo Nurmen stadion.
Hieno katsomo on tehty sitä varten, että Paavo tulisi joskus vielä näytille ja kansa täyttäisi lehterit.
Paavo itse oli aika välinpitämätön ja ynseä ihailijoitaan kohtaan.
Hän vain juoksi voittaakseen muut, ei sen enempää.
Turha siitä mitään meteliä nostaa.

Pikkulapsille on pienempiä renkkuja.
Näitä hienoja roikuttimia, jotka läpäisevät kaikki EU:n testit siinä, että näihin ei voi hirttäytyä tai jopa loukkaantua, ei lapsuudessani ollut.
Meillä oli vain ympäröivä luonto.
Me saimme aivan rauhassa umplia puroissa, kiipeillä puissa ja tippua katoilta ilman että siitä nousi sen suurempaa haloota.
Jos tulimme joskus kotiin huuli haljenneena, vaatteet likomärkinä tai jalka kainalossa ja tukka sekaisin, en muista etttä siitä olisi sen kummempaa hässäkkää syntynyt.
Naamat ruvella ja verissä päin elettiin ja kerran tuli syötyä hevosenpaskaakin, kun eräs kaveri yllytti: "Et varmaan uskalla!" "Varmaan uskallan!" "Et uskalla!" "Uskallanhan!"
Silloin oli Marttalassa hevosiakin. Ei sitä muuten olisi hevosenpaskaa syönyt suoraan maasta.
Eivät tarttununeet allergiat eivätkä muut taudit kun sai hiekkaa syödäkseen.
Kummasti sitä selvisi muutenkin hengissä lapsuudesta vaikka silloin ei ollut mitään "turvallisia" kiipeilytellinkejä ja direktiivejä, silloin oli vain puita joista tipahdeltiin kuin mitkäkin raa'at hedelmät ja sitten kiivettiin taas takaisin.
Mikähän se siinäkin oli...
Itse asiassa lapsuuteni oli melko turvallinen vaikka olin melko usein turvallani.