Mikään ei voita lehmänpaskan hajua laitumella aikaisin aamulla, ennen kuin aurinko kuivaa kasteen.Oli miten oli, mutta tänään haistelin pitkästä aikaa kirjojani. Mitä? Haistelkaa kirjojanne, niin maailma pelastuu, sanoisi tähän Frank Pappa.
Tässä hieman huomioita:
Jack London: Klondyken kuningas, Otava 1919: Kuolleita lehtiä, ripaus pähkinää ja navettaa, vahva punamulta, aurinkoinen.
James Joyce: Kuollut, Karisto 1957: Typäkkä, mallasmainen, milteipä riehakas, lakastunut, silti kukkea.
Vaskilinnan satuja, koonnut Martti Nykänen, WSOY 1950. Äidin vanha vuodelta 1951 (22.8.-51 Sonja tädiltä): Hirsinen, mäntyinen, vahva vanhan mullan jälkimaku, saunamainen. Lämmin.
Vaskilinnan satuja, koonnut Martti Nykänen, WSOY 1950. Divarista: Ripaus tuleentunutta heinää, raikas, kevyehkö, hieman keloa. Aurinkoinen.
Maailmankirjallisuuden mestarinovelleja, valikoinut Aulis Ojajärvi, WSOY 1972 4. painos: Lämmintä kiviseinää ja peltikattoa, rapainen. Liituinen. Tuoksahdus nahkaa. Kevyehkö.
Ikuisia ajatuksia, toimittanut Martti Haavio, WSOY 1940: Ripaus tupakkaa, itäautomainen, leveä, kevyesti kanervainen. Näpäkkä. Pitkä.
Ludwig Wittgenstein: Sininen ja ruskea kirja, WSOY 1980: Vahva kaneli, mausteinen. Hieman kellaria, pinkeä, anista ja korianteria.
Uudet kirjat eivät tuoksu, johtunee kai paperista.
Surullista se.
Haistelkaa kirjojanne.
Kas, sinulla on lempikirjani ja vielä tuplana! Minäkin ostaisin Vaskilinnan saduista varakappaleen jos sellainen tulisi divarissa vastaan. Ihanaa kieltä ja huikean tunnelmallinen kuvitus.
ReplyDeleteterveisin Johanna V.