Tuesday, March 19, 2013

Lapsellista, totta kai!

Jo lapsena luin kovin paljon.


 Kirja kuin kirja, läpyskä kuin läpyskä.


Joskus heräsi into kirjoittamaan asioista. Pikkusisko peesaa.


Onneksi ihmisellä oli tärkeämpääkin tekemistä. 
Virkkaaminen oli aika Zen.


Langat olivat joskus vinksin vonksin.


Keskittyinen on kuitenkin kaiken A ja O.


Ja ei kun raportoimaan.


Kirjat, jotka näkyvät kuvassa ovat edelleenkin kirjahyllyssäni..
Äitini sai ne vuonna 1958 ja kysyi aikonaan, heitetäänkö roskiin vai ei.
No ei! 
16 osainen sarja suomalaisten kirjailijoiden parhaimmistoa.
No ei todellakaan.
Kuvat otti taas Isäni
Sattuneesta syystä.

Monday, March 18, 2013

Menneisyys on ilmapuntari tulevasta


Ennen miehet koristautuivat hatuilla.
Kuvassa isoisäni isä Maunun Janne ja allekirjoittanut vuonna 1967.
Janne kertoi minulle aikonaan kysyessäni muhkeista viiksistä, että oli syönyt nuorena hevosen.
Uskoin siihen.
Se tietenkin johti siihen, että kun myöhemmin Marttalassa joku sanoi minulle, että "Et varmaan uskalla syödä hevosenpaskaa!" niin tottakai uskalsin. Sitten jäin vain odottelemaan, milloin ne viikset alkavat kasvaa. 
Hevosenpaska ei ilmeisesti toimi samalla tavalla. Noh, ei ole ainakaan allergioita.
Valokuvaajana tietenkin isäni Esko koska hän ei ole kuvassa.


Loogista se.

Friday, March 01, 2013

Lätäköityminen on kevään merkki


Tänään kauppareissulla kiinnitin huomioni rapakoitumiseen ja siitä johtuvan heijastumisen aiheuttamaan ärsytykseen.
iPhone sai taas kerran olla dokumentoinnin välineenä.






Lätäköt ovat niin lätäköitä.